Iskon rampin kohdalla perjantaina tapahtuneessa onnettomuudessa auton alle jäänyt noin 30-vuotias oululaismies kuoli saamiinsa vammoihin.
Ylivieskassa tapahtunut kahden henkilöauton törmäys jätti kolme ihmistä ensihoidon jatkohoitoon.
Poliisiauto ja samaan suuntaan kulkeva henkilöauto törmäsivät toisiinsa Oulussa, kun poliisiauto yritti tehdä U-käännöksen kiireellisen hälytystehtävän aikana.
Oulunsalossa nuorisoporukan henkilöauto suistui tieltä ja pyörähti ympäri hiekkatiellä. Kaikki viisi autossa ollutta selvisivät onnettomuudesta vammoitta.
Poliisi tavoitti Raahessa rakennukseen luvatta tunkeutuneen henkilön. Sotkamossa jalankulkija loukkasi itseään väistämässä peruuttavaa autoa.
Nuori mies menehtyi liikenneonnettomuudessa Puolangalla Utajärventiellä aikaisin lauantaiaamuna.
Paltamossa Kiveslahdentiellä tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa yksi henkilö menehtyi onnettomuuspaikalla saamiinsa vammoihin.
Poliisi etsii havaintoja sinisestä Ford Fiestasta, joka suistui tieltä Poikkimaantiellä Oritkarissa.